Kare Group osti Kotimaailman osakkeita

03.02.2022


Taustalla vahva usko toimialan kasvuun

Pääomasijoittaja Kare Group sekä Kotimaailma Helsingin ja Rovaniemen yrittäjät ovat ostaneet kalustettujen asuntojen majoitustoimintaan keskittyneen franchising-ketju Kotimaailman. Tavoitteena on kasvattaa ketjusta huomattavasti nykyistä suurempi yritys, jonka kautta saa helposti kalustettuja asuntoja Suomesta, Pohjoismaista ja muista valituista kohdemaista.

Kotimaailman kasvu perustuu yrittäjälähtöiseen nopeaan ja laadukkaaseen asiakaspalveluun ja tehokkaaseen toimintatapaan. Tällä hetkellä Kotimaailmalla on lähes 500 valmiiksi kalustettua asuntoa noin 40 paikkakunnalla yksiöistä omakotitaloihin. Mikäli valmiista vaihtoehdoista ei sopivaa asuntoa löydy, niin palvelulupaus on, että halutulla asuinalueella sijaitseva asunto on kalustettu 48 tunnissa sopivan asunnon vuokraamisesta.

Ketjun tavoitteena on kasvaa tänä vuonna 8 miljoonan euron liikevaihtoon. Uusia franchising-yrittäjiä ja vuokrattavia kohteita etsitään verkostoon koko ajan lisää.

"Meidän kauttamme asiakkaat löytävät kalustetun ja hyvin varustellun asunnon vaivattomasti yhdeltä luukulta mistä päin Suomea tahansa. Lisäksi Ruotsiin suuntautuva kysyntä on koko ajan kasvanut ja Ruotsin markkinoille olemme jo vahvasti menossa", Kotimaailma-ketjun uusi toimitusjohtaja Jari Peltola sanoo. Peltola jatkaa myös pääkaupunkiseudun Kotimaailman franchising-yrityksen johdossa. Kare Groupin investoinnin taustalla on vahva usko toimialan kasvuun ja kansainvälisiin markkinoihin.

"Kalustettujen asuntojen tarve kasvaa koko ajan. Yrityksen voimakkaan kasvun lisäksi tavoitteemme on kansainvälistyminen. Ihmisten liikkuminen tulee koronan jälkeen varmasti lisääntymään. Hyvään ja toimintavarmaan palveluumme luottavien asiakkaiden määrä on kovassa kasvussa", Kare Groupin Jake Aalto sanoo.

Kotimaailma-ketjun myyneet Vesa Kauppila ja Aaro Simell toteavat molemmat olevansa tyytyväisiä siitä, että ketjun uusilla omistajilla on vahva halu kehittää ketjua entisestään ja että nykyiset ketjuyrittäjät ovat jatkossakin hyvissä käsissä. "Hienoa, että uusilla omistajilla on kova nälkä kasvattaa ja laajentaa toimintaa. Tämä lupaa hyvää koko ketjulle."

"Maailmanlaajuinen pandemia aiheutti vielä vuosi sitten haasteita meidänkin toimialueellamme, mutta olemme kesästä asti ylittäneet koronaa edeltäviä käyttöasteita. Lisäksi ketjun hyvä yhteistyö yritysten ja vakuutusyhtiöiden kanssa on selkeästi lisännyt kysyntää myös paikallisesti. Tästä on erinomaista jatkaa myös paikallisena yrittäjänä Kotimaailma-ketjussa", sanoo Jari Peltola.

Yhteyshenkilöt

Jake Aalto
Kare Group, partner
+358 41 550 6773
jake.aalto@karegroup.fi

Jari Peltola
Kotimaailma, toimitusjohtaja
+358 50 595 8914
jari.peltola@kotimaailma.com

 

Tietoa Yrityksistä

Kotimaailma tarjoaa yritys- ja julkiselle puolelle sekä vakuutusyhtiö- ja yksityisasiakkaille kalustettuja kodinomaisia asuntoja lähes 40 paikkakunnalla. Vuonna 2007 toimintansa aloittanut yritys toimii tänä päivänä valtakunnallisena ketjuna ympäri Suomea. Pääomasijoittaja Kare Group, Jake Aalto ja Otto Laasonen omistavat Kotimaailma Suomesta 44 prosenttia, Jari Peltola 22 prosenttia ja ketjun muut avainhenkilöt Juho-Matti Pekkala, Antti Tornberg ja Antti Junttonen yhteensä 34 prosenttia.

Kare Group on Suomalainen sijoitusyhtiö, joka sijoittaa kiinteistöihin ja listaamattomiin yhtiöihin olemalla pitkäaikainen omistaja ja vaalimalla kumppanuutta johdon, osakkeenomistajien ja muiden sidosryhmien kanssa. Kare Group tarjoaa kohdeyrityksille osaamista, rahoitusta, verkostoja ja rohkeutta kasvaa kannattavasti.