Pääomasijoitusyhtiö Kare Group on allekirjoittanut merkittävän
yrityskaupan vahvistaakseen rooliaan yrittäjyyden tukijana ja liiketoiminnan kehittäjänä
Suomessa. Kare Groupista tulee rahoitusyhtiö Corona Capital Oy:n uusi pääomistaja, joka
tavoittelee toimintansa kannattavaa kasvua suotuisassa markkinaympäristössä.
Yli 10 vuotta suomalaisia PK-yrityksiä rahoittanut Corona Capital on uuden omistajansa, Kare
Groupin, käsissä valmiina kasvamaan ja laajentumaan. Kare Groupin tavoitteena on tukea
Coronan seuraavaa kasvuloikkaa sekä etsiä mahdollisia yritysjärjestelyitä toimialan sisällä.
"Kare Group sijoittaa menestyviin yrittäjiin ja yrityksiin, jotka ovat osoittaneet kykynsä tehdä
kannattavaa liiketoimintaa. Corona on toiminut jo pitkään alalla ja näemme siinä merkittävää
kasvupotentiaalia. Kokenut tiimi saa tukea Kare Group -konsernista, ja olemme jo nyt löytäneet
merkittäviä kasvun mahdollisuuksia yhteisen taipaleen alkumetreillä," sanoo Kare Groupin
hallituksen puheenjohtaja Jake Aalto.
"Tarvitsemme Corona Capitalin tulevaan kasvuvaiheeseen kokeneen kumppanin, jonka
tavoitetaso on yhtä korkealla kuin meillä. Kare Groupin kanssa olemme tehneet yhteistyötä jo
aiemmin, ja tämä järjestely tuntui meille erittäin luontevalta vaihtoehdolta. Olemme
vakuuttuneita siitä, että Kare Groupin tiiviin yhteistyön toimintatapa auttaa meidät saavuttamaan
tavoitteemme yhdessä," sanoo Corona Capitalin toimitusjohtaja Santeri Valve.
Corona Capitalin asiakkaita ovat suomalaiset PK-yritykset. Yhtiö on rahoittanut yli 180 miljoonaa
euroa ja yli 28 000 transaktiota alustansa kautta. Suomalaiset yritykset ovat nykyisessä
markkinaympäristössä haasteellisessa tilanteessa rahoituksen suhteen, mikä on näkynyt
Coronan asiakasmäärissä kasvuna. Uuden pääomistajan ja uuden rahoituksen turvin yhtiö
lähtee hakemaan merkittävää, kannattavaa kasvua.
Kare Group Oy on tunnettu yrittäjyyden puolestapuhujana ja arvostaa parempaa omistaja-arvoa
sekä yrittäjien tukemista. Yhtiö etsii sijoituskohteikseen kannattavasti kasvavia yrityksiä, joilla on
vahvaa toimialaosaamista, yrittäjähenkisyyttä ja näyttöjä menestyksekkäästä yritystoiminnasta.
"Kare haluaa olla yrityksen ja yrittäjien luotettava kumppani, joka luo parempaa omistaja-arvoa.
Tämän yrityskaupan myötä vahvistamme sitoutumistamme suomalaiseen yritysmaailmaan ja
olemme valmiita tukemaan Coronan kasvua ja menestystä," kertoo Jake Aalto.
Yhteystiedot:
Santeri Valve, Corona Capital Oy
Sähköposti: [email protected]
Puhelin: +358 (0) 44 790 9006
Jake Aalto, Kare Group Oy
Sähköposti: [email protected]
Puhelin: +358 41 550 6773
Taustatietoa:
Corona Capital on vuonna 2013 perustettu suomalainen yritysluottoihin erikoistunut yhtiö, joka
keskittyy pienten ja keskisuurten suomalaisten yritysten rahoittamiseen. Yhtiö on erikoistunut
vahvasti laskurahoitukseen vuodesta 2017 lähtien. Corona rahoittaa toimintaansa sekä oman
taseensa että jälleenrahoituskumppaneiden kautta. Palvelunsa kautta yhtiö on rahoittanut yli
180 miljoonaa euroa yli 28 000 transaktiolla. Corona Capitalilla on kasvava ja aktiivinen
asiakaskunta.
Kare Group Oy on suomalainen sijoitusyhtiö, joka sijoittaa suomalaisiin listaamattomiin yhtiöihin
olemalla pitkäaikainen omistaja ja vaalimalla kumppanuutta johdon, osakkeenomistajien ja
muiden sidosryhmien kanssa. Yhtiö etsii sijoituskohteikseen kannattavasti kasvavia yrityksiä,
joilla on vahvaa toimialaosaamista, yrittäjähenkisyyttä ja näyttöjä menestyksekkäästä
yritystoiminnasta. Kare haluaa olla yrityksen ja yrittäjien luotettava kumppani, joka luo parempaa
omistaja-arvoa. Kare Group tarjoaa kohdeyrityksille osaamista, rahoitusta, verkostoja ja
rohkeutta kasvaa kannattavasti.